Vastuullisuus

Osta työtä Suomeen – panosta kotimaiseen laatuun

Perjantaina 2.12.2022 ostetaan vain suomalaista

Osta työtä Suomeen -päivää vietetään tänä vuonna 2.12. Silloin ostetaan vain suomalaista ja tehdään siitä tapa. Päivän tarkoituksena on saada suomalaiset kiinnittämään huomiota kulutusvalintoihinsa ja valitsemaan suomalaisen tuotteen tai palvelun.

Valinnoilla on merkitystä, sillä jos jokainen suomalainen käyttäisi 10 euroa kuukaudessa enemmän suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin, syntyisi Suomeen vuositasolla 10 000 uutta työpaikkaa. Kotimaisen tuotteen työllistävä vaikutus ja palvelun tai tuotteen sisältämät, suomalaisille tutut arvot, ovat hyviä syitä suosia suomalaista.

Scoop-pöydät

Ostamalla Avainlipputuotteen varmistat, että hankintasi on luotettavaa, kotimaista työtä – ja työtä on Suomessa vielä jatkossakin. Esimerkiksi Martelan Scoop-pöydän laminaattikannet tulevat Martela-konsernin Kiteellä sijaitsevalta, 35 henkeä työllistävältä puulevykomponentteja valmistavalta tehtaalta, jalat Varsinais-Suomessa työllistävältä toimittajalta ja pöytä kokoonpannaan Martelan omalla, 85 henkeä työllistävällä tehtaalla Nummelassa. Myös Martela Outletin kaikki käytetyt kalusteet kunnostetaan Nummelan tehtaan kalustekunnostusosastolla.

Tutustu tarkemmin Martelan Avainlippu-tuotteisiin täällä.
Täällä voit puolestaan tutustua tarkemmin vastuullisuuteen Martelassa.