Yritysuutiset

Martelan uusien johtoryhmäläisten ensifiilikset

Meillä on kesän jälkeen aloittanut johtoryhmässä kaksi uutta martelalaista: elokuussa aloittanut Suvi-Maarit Kario, VP, HR & Sustainability sekä lokakuussa joukkoon liittynyt talousjohtaja Henri Berg. Kutsuimme molemmat kahville, Henrin kertomaan ensitunnelmistaan sekä Suvi-Maaritin jakamaan kollegalleen kokemuksiaan kahden kuukauden ajalta.

Henri ja Suvi-Maarit

 

Millä odotuksilla astuit uuteen rooliisi Martelassa?

Henri: Oli tosi hyvä fiilis tulla osaavaan organisaatioon. Tiesin, että tiimissä on vahva osaaminen ja toimialakin oli minulle tuttu. Martelassa katsotaan eteenpäin ja johtoryhmätyöskentelykin on avointa ja innovatiivista. Vahva tunnettu brändi antaa tekemiselle hyvän pohjan ja on kiva päästä jatkokehittämään Martelan liiketoimintaa.

Suvi-Maarit: Voin kahden kuukauden perusteella sanoa viihtyneeni todella hyvin! Martelassa on hyvä porukka ja aito yhdessä tekemisen fiilis. Henri tuntuu kollegan silmin myös sopeutuneen hyvin porukkaan. Vinkkinä Henrille, että kalenteriin kannattaa jättää tilaa myös spontaaneille kohtaamisille – ne auttavat tutustumaan ihmisiin ja pääsemään sisään tekemiseen.

Miten Martelan yrityskulttuuri ja Happy Mondays -ideologia on teille näyttäytynyt?

Suvi-Maarit: Ihmiset ovat aidosti ylpeitä Martelasta, tuotteista ja työstään onnellisten maanantaiden puolesta. Koen, että tehtäväni on tätä positiivista ylpeyttä ruokkimalla auttaa Martelan liiketoimintaa menestymään. Olen huomannut, että on tärkeä järjestää kohtaamisia ja rakentaa yhteenkuuluvuutta kaikilla alueilla, joilla Martelalla on toimintaa.

Henri: Martelassa on poikkeuksellisen vahva yrityskulttuuri, jota matala organisaatiorakenne tukee. Tuntuu siltä, että ollaan kaikki samassa veneessä ja asiat tapahtuu nopeasti ja ketterästi.

Entä mitä asioita haluaisit vahvistaa entisestään?

Suvi-Maarit: Olemme Martelassa toimialan edelläkävijöitä kiertotaloudessa, mutta siinä riittää mahdollisuuksia jatkossakin. Meidän tulee luoda palveluja, joilla tuetaan asiakasorganisaatioiden vastuullista kasvua. Lisäksi kunnostettujen kalusteiden arvostusta tulee kasvattaa entisestään.

Henri: Meillä on timanttinen Työympäristö palveluna -malli, jonka suosio kasvaa nopeasti. Uskonkin, että tiiviin asiakasyhteistyön avulla pystymme jatkokehittämään palvelua ja asiakkaamme pystyvät lunastamaan sen hyödyt jatkossa entistä laajemmin. Palveluna hankkiminen on vakiinnuttanut asemansa lukuisilla aloilla ja uskon, että se tulee isosti muuttamaan työympäristökehittämistäkin.

Työ on muuttunut nopeasti pandemian seurauksena – mitkä ovat mielestänne Martelan vahvuudet uudistuneen työn tukemisessa?

Suvi-Maarit: Meidän ehdoton vahvuus on laaja tuote- ja palveluportfoliomme, jonka avulla voimme tukea asiakkaitamme aina tarpeiden kartoittamisesta kalusteiden kierrättämiseen saakka, koko työympäristön elinkaaren varrella.

Henri: Osana palvelumallia nostaisin esimerkiksi kotitoimiston potentiaalin lunastamisen. Hyvä ergonomia nousee entistä tärkeämmäksi myös kotona, kun töitä tehdään monipaikkaisesti.

Kertokaa vielä, mikä auttaa irtautumaan töistä?

Suvi-Maarit: Vesi on minulle todella tärkeä elementti – se auttaa tuulettumaan. Harrastan veneilyä, purjehdusta, uimista – ja uusimpana purjelautailua. Kun kausi on ohi, toivon aikaista lunta, jotta pääsen hiihtämään!

Henri: Minulle on tärkeä löytää aikaa kunnosta huolehtimiselle ja ulkoilulle. Novascotiannoutaja Elli kyllä yleensä löytää ajan puolestani.

Suvi-Maarit purjelautailemassa
Henri ja Elli-koira

Kiitos, Suvi-Maarit ja Henri, kahvihetkestä! Mahtavaa, kun liityitte joukkoon!